Palvelut | Suodata veneilykohteita palveluiden mukaan

Palvelut

Lisäpalvelut

Veneasemien määrä säilyi viime vuonna ennallaan

Perjantaina 13.4.2012, Kiti Westerback, Uutiset

Kiti Westerback

Öljyalan Keskusliiton mukaan polttoaineasemien kokonaismäärä kääntyi viime vuonna selvään laskuun.

Huolto- ja automaattiasemia oli viime vuoden lopussa Suomessa kaikkiaan 1 947 eli asemien kokonaismäärä väheni viime vuonna vajaalla 40 asemalla.

Automaattiasemia oli viime vuoden lopussa 1 066. Automaattiasemien määrä väheni neljällä vuoden aikana, kun se tähän asti on ollut vuosi vuodelta kasvussa.

Veneilijöiden polttoainehuoltoa palvelevia erillisiä veneasemia meri- ja järvialueilla oli viime vuonna sama määrä kuin vuotta aiemmin, runsas 60.

Öljyalan Keskusliitto on kerännyt huoltoasematilastoonsa tiedot Neste Oilin, ABC-ketjun, St1:n ja Shellin sekä Teboilin verkostoista. Mukana luvuissa ovat lisäksi Suomalaisen Energiaosuuskunta SEO:n tiedot.

Suomessa on lisäksi jonkin verran myös muita huoltoasemia ja liikennepolttonesteiden jakelupisteitä.

Veneasemat löydät Venenetin satamapalvelusta.  

 

 

Asiasanat: veneet , polttoaine , veneasemat , bensa , bensiini , diesel
  • Kommentoi
  • Tulosta
  • Lähetä kaverille

Kirjoita oma kommentti