on mitä ilmeisimmin Suomen nopein purjealus.

Joillakin purjelaudoilla ja jääpursilla saattaa hetkellisesti päästä kovempaa, jos osaa ja uskaltaa, mutta trimaraanin yli 40 solmun huippunopeus on purjeveneiden joukossa omaa luokkaansa. Kevyessä kelissä kuljimme kaksinkertaisella tuulennopeudella.

Trimaraani tuli Suomeen jo viime keväänä. Talven aikana alukseen tehtiin täysremontti ja sitä kevennettiin runsaat sata kiloa, mikä on merkittävä määrä jo alkujaan keveäksi tehdyssä hiilikuitualuksessa.

Tuulennopea ei ole aivan oikea termi kuvailemaan trimaraanin suorituskykyä. Se on nimittäin tuulta nopeampi. Kun monirunkovene kelaa vauhtia, se synnyttää oman suhteellisen tuulensa, joka on moninkertainen varsinaisen tuulen nopeuteen verrattuna. Suhteellinen tuuli vie venettä eteenpäin, mutta samalla veneen kulkukulma tosituuleen nähden suurenee niin, että luovikulmat kasvavat yli 90 asteen.

Kun lähdimme TietoEnator Audilla Helsingin edustalle Kruunuvuoren selälle, tuulta oli vaivaiset 4 m/s. Lyhyen pinnatuntuman hakemisen jälkeen löin tauluun 15,7 solmua, mikä merkitsi noin kaksinkertaista varsinaisen tuulen nopeutta. Veneellä on kuitenkin saavutettu hieman yli 40 solmun nopeus. Silloin kannella, tai oikeastaan trampoliinilla, on oltava kokenut miehistö. Trimaraanilla purjehtiminen äärioloissa ei ole vaaratonta, koska alus saattaa hurjassa kyydissä kaatua. Ja silloin mennään yleensä vauhdilla keulan kautta ympäri.

Trimaraania ohjataan pinnasta, mutta tuntumaa ei voi sanoa herkäksi. Venettä ajetaankin pitkälti mittarien mukaan, mutta kakkoskippari Kenneth Thelen väittää kyllä, että alukseen saa ajan mittaan hyvän ”perstuntuman”.

Lähes kuudentoista solmun nopeus ei tunnu pahalta, vaikka ranta tuleekin Kruunuvuoren selällä nopeasti vastaan. Johansonin mukaan hurja vauhti vaatii sen, että veneen kipparin on ennakoitava tilanteet ajoissa ja oltava koko ajan valppaana. Käännökset tapahtuvat yksirunkoveneeseen verrattuna verkkaisesti, mutta TietoEnator Audi selviää kyllä hyvin vastakäännöksestä ilman, että keulapurjetta tarvitsisi ”pakata”.

Ensinäkemältä trimaraanin kansivarustelu on sekava ja monimutkainen. Veneessä on pallonivelen varassa seisova ontto, siiven muotoinen, lähes 29 metriä korkea hiilikuitumasto. Se on sivusuunnassa tuettu ylä- ja alavanteilla, jotka on kiristetty köysitaljalla sivurunkoon taaemman poikkipalkin kohdalle. Maston kääntymistä edesautetaan taljoilla niin, että masto seuraa purjeen profiilia.

Keskirungossa on jopa viiden metrin syvyyteen ulottuva nostoköli. Sivurungoissa on käyrät, profiililtaan epäsymmetriset nostokölit, jotka toimivat kantosiipien tapaan. Niiden tehtävänä on kannattaa suojan puoleista runkoa niin, että märkäpinta on mahdollisimman pieni.

60-jalkaisella kilpatrimaraanilla purjehtiminen vaatii ainakin hitusen masokistista luonnetta. Se on ajoittain vaarallista, vaikkakin vauhdin huuma on valtava.

- Kun tuuli nousee 10 sekuntimetristä yli 12 sekuntimetriin, vene muuttuu täysin toisenlaiseksi, kertoo kippari Tompe Johanson. Rasitukset ja jännitykset kasvavat moninkertaisiksi ja vauhti ponnahtaa hetkessä lähemmäksi 30 solmua. Lentoonlähtö on lähellä.

Tekniset tiedot

 Teksti: Kari Wilén
Kuvat: Timo Utter

Tiivistelmä Vene-lehdessä 7/2006 julkaistusta jutusta.