Palvelut | Suodata veneilykohteita palveluiden mukaan

Palvelut

Lisäpalvelut

Sun Odyssey 33i Performance

Torstaina 22.10.2009, Venelehti, Jutut

Sun Odyssey 33i Performance

on terästetty perhevene

Ensivaikutelma uutuudesta oli varovaisen myönteinen. Se näyttää korkealaitaiselta, mutta ei kömpelöltä. Avotila on lyhyt, koska sisätilojen avaruutta on korostettu. Keula on pysty, joten se kolahtaa herkästi rantakallioon, mutta vesilinjapituutta on saatu lisää.

Testikeli oli ihanteellinen, etelästä puhalsi ajankohtaan nähden lämmin syystuuli 7-8 m/s nopeudella. Päätimme ottaa isopurjeeseen ensimmäisen reivin, joka yhden köyden systeemillä sujui käden käänteessä. Vene tuntui miellyttävän jäykältä, eli se kantoi purjeensa hyvin. Tasapaino oli hyvä ja kun ratista päästi irti, nousi vene itsestään tuuleen.

Paluumatkalla myötätuulessa avasimme reivin ja jatkoimme täysin purjein. Sivumyötäisellä loki näytti parhaimmillaan 7,6 solmua. Nostimme kurssia sivutuuleen ja vene pysyi oivasti perämiehen käsissä. Kertaakaan se ei pyrkinyt broachaamaan. Tilanne olisi varmasti ollut toinen, jos merellä olisi ollut voimakas aallokko, joka olisi nostanut Sun Odysseyn leveää perää.

Kaiken kaikkiaan Sun Odyssey 33i on hyvin toimiva kokonaisuus, tiloihinsa nähden kohtuuhintainen ja perheelle sopivan kokoinen, kesämökiksikin käyvä matkapursi. Viimeistelytasossa emme havainneet suurempaa moittimisen aihetta. Sisustuksen Fine Teak -puu on siistiä ja sävyltään rauhallisen yhtenäistä. Tässä veneessä sohvapäällysteet olivat hyvin kulutusta kestävää keinonahkaa, mutta kesähelteellä ne eivät ole mukavat istua.

Amiraali Finell huomautti, että purjehdittaessa veneessä ei voi nukkua poikittain. Joten hän saa ottaa yölliset vahtivuorot.

Tekniset tiedot 

Pituus9,74 m
Vesilinja9,16 m
Leveys3,34 m
Syväys1,90 m
Uppouma4 645 kg
Painolasti1 500 kg
Isopurje27,6 m²
Genua
Fokka27,7 m²
Spinaakkeri100,0 m²
Maston korkeus 15,5 m
ApumoottoriYanmar 3YM20
SuunnittelijaMarc Lombard
ValmistajaJeanneau
ValmistusmaaRanska
PäämyyjäHelmarin,
 Tammistontie 256, 20900 Turku
 www.helmarin.fi

Testiryhmä Kari Wilén, Tom Finell ja Timo Utter

Tiivistelmä Vene-lehdessä 10/09 julkaistusta koepurjehduksesta.

Asiasanat: Venelehti , Purjeveneet

Sun Odyssey 33i Performance

Tilaa tekstiviestillä Tilaa sms:llä Lisää ostoskoriin Osta juttu

Kirjoita oma kommentti

Veneilykatsaus

Veneilykatsaus