

Sun Odyssey 30i on pieni ja pippurinen
Olemme usein kaivanneet kohtuullisen kokoisia ja hintaisia perhepursia. Tänä syksynä toiveet näyttävät toteutuneen. Eräs uutuuksista oli ranskalainen Sun Odyssey 30i. Ensivaikutelma on, että vajaaseen yhdeksään metriin on saatu mahtumaan paljon hyvännäköiseen pakettiin.
Pohjoistuuli puhalsi puuskaisesti 6-8 m/s ja luovimme keulaan mahtuvalla 115-prosenttisella fokalla ja täydellä isopurjeella. Nopeus vaihteli epätasaisessa tuulessa 5,2 ja 5,8 solmun välillä. Nousukyky oli kohtuullinen ja Sun Odysseyn köli puree hyvin luovilla. Sivumyötäisessä gps näytti jopa seitsemää solmua. Pidimme Sun Odysseyn purjehdusominaisuuksia veneen luonteeseen nähden jopa yllättävän hyvinä.
Sisällä on seisomakorkeus ja salonkiin mahtuu kuusi henkeä. Veneessä on peräti viisi täysmittaista vuodetta. Sisätilat ovat veneen kokoon nähden mahtavat. Nelihenkinen nuori perhe majoittuu oikein mukavasti, vaikka koko kesälomaksi, eikä kenenkään tarvitse nukkua salongissa. Peräkajuutta on sikäli erikoinen, että siellä nukutaan poikittain.
Jeanneaun uusi 30-jalkainen vene on erinomainen esimerkki siitä, minkälaisella veneellä nuoria, ja miksei myös varttuneempia, veneilystä kiinnostuneita voitaisiin houkutella matkapurjehduksen pariin. Se on helppokäyttöinen, tilava ja lähtöhinnaltaan edullinen. Hintaan sisältyy rahti Suomeen ja tärkeimmät lisävarusteet on koottu erilaisiin varustepaketteihin. Tällaisella veneellä on hyvä lähteä liikkeelle.
| Pituus | 8,79 m |
| Vesilinja | 8,26 m |
| Leveys | 3,18 m |
| Syväys | 1,75 m |
| Uppouma | 3 945 kg |
| Painolasti | 946 kg |
| Isopurje | 22,2 m² |
| Genua | – |
| Fokka | 20,8 m² |
| Spinaakkeri | 75 m² |
| Maston korkeus | 14,3 m |
| Apumoottori | Yanmar 3YM20 |
| Suunnittelija | Marc Lombard |
| Valmistaja | Chantiers Jeanneau |
Testiryhmä: Kari Wilén, Tom Finell ja Timo Utter