Palvelut | Suodata veneilykohteita palveluiden mukaan

Palvelut

Lisäpalvelut

RS Feva

Keskiviikkona 31.1.2007, Venelehti, Jutut


Vaikka yksinpurjehdus sopii hyvin suomalaisten luonteenlaatuun, eivät kaikki purjehdusta aloittelevat lapset halua olla itsekseen veneessä. Mutta alle on saatava sopiva kahden purjehdittava vene.

Englannissa on satoja kevytveneluokkia, joilla sekä kilpaillaan aktiivisesti että purjehditaan muuten vain. Kesällä 2002 valmistui kymmenkunta RS Fevan prototyyppiä, joita testattiin rajulla kädellä eri pursiseuroissa. Sen jälkeen vene on voittanut erinäisiä palkintoja Ranskassa ja USA:ssa. Viime marraskuussa se hyväksyttiin kansainväliseksi kevytveneluokaksi kv. purjehtijaliiton ISAFin vuosikokouksessa Helsingissä.
Rotaatiovalulla polyeteenimuovista valmistettu RS Feva on kansainvälisen hyväksymisen myötä tiukka yksityyppiluokka, jossa käytettävät helat ja purjeet on tarkasti määrätty. Veneen mukana tulevat Hyden purjeet, eikä muita saa hankkia. Feva painaa ainoastaan 63 kg, joten venettä on helppo käsitellä maissa. Fevassa on pistoköli, koska taakse käännettävä nostoköli olisi kalliimpi ratkaisu ja veisi myös enemmän tilaa istuinkaukalosta.

Pyysin kahta NJK-junioria, Mikael Hyryläistä ja Mikko Kotamiestä kokeilemaan RS Feva XL:ää. Kaverukset ovat kokeneita kilpapurjehtijoita. Genaakkeri nousi silmänräpäyksessä ja vauhti kiihtyi puuskan iskiessä näyttävän näköiseksi. Mikaelin arvion mukaan vene sopii jopa aloittelijoille 10 ikävuodesta ylöspäin. Miehistön maksimipaino kilpailuissa asettunee noin 100 kilon paikkeille. Kevyellä luovilla Feva tuntua alirikatulta, mutta purjeala onkin sovitettu sopivaksi myös kokemattomille pikkupurjehtijoille.

RS Feva on uudenaikainen junnupursi lapsille ja nuorille, jotka haluavat purjehtia nimenomaan kaksin. Ja sellaisille, jotka eivät uskalla lähteä vesille yksin.

Tekniset tiedot

Pituus3,64 m
Leveys1,42 m
Paino63 kg
Lataton isopurje5,5 m²
Latallinen isopurje6,5 m²
Fokka2,1 m²
Genaakkeri7,0 m²
SuunnittelijaPaul Handley
ValmistajaLDC Racing Sailboats, Englanti
MaahantuojaOy S&S Products Ab, Kaarina
 www.ssproducts.fi

Teksti ja kuva Kari Wilén

Tiivistelmä Vene-lehdessä 1-2/07 julkaistusta esittelystä.

Asiasanat: Venelehti , Purjeveneet

Esittely: RS Feva

Tilaa tekstiviestillä Tilaa sms:llä Lisää ostoskoriin Osta juttu
  • Kommentoi
  • Tulosta
  • Lähetä kaverille

Kirjoita oma kommentti