Palvelut | Suodata veneilykohteita palveluiden mukaan

Palvelut

Lisäpalvelut

Lagoon 400

Torstaina 17.12.2009, Venelehti, Jutut

Lagoon 400

Matkakatamaraanien suosio on myötätuulessa Välimeren alueella, ja etenkin charterpurjehduksilla ne ovat yhä useamman valinta.

Katamaraanien suosio näkyy myös valmistajien määrässä. Tämän syksyn Cannesin venenäyttelyssä niitä oli mukana toistakymmentä. Bénéteau-ryhmään kuuluva Lagoon on yksi suurimmista valmistajista. Veistämö täytti 25 vuotta ja on tänä aikana valmistanut yli 2 000 Lagoon-katamaraania.

Nykyinen mallisto käsittää kuusi erikokoista katamaraania 32-jalkaisesta 62-jalkaiseen. Kaikkien mallien linjojen takana ovat yhtiön pääsuunnittelijat Marc Van Peteghem ja Vincent Lauriot Prevost. Cannesin venenäyttelyssä olivat esillä yhtiön lippulaiva Lagoon 620 sekä pienempi Lagoon 400.

Suomenkin vesille paremmin soveltuva Lagoon 400 kiinnosti meitä tietysti enemmän, ja pääsimme kokeilemaan sitä heti näyttelyn jälkeen. Edellisen yön kovan ukkosmyrskyn jäljiltä oli merellä vielä korkea aallokko ja tuulta yli 10 m/s, joten keli oli ainakin tehtaan edustajan mukaan mitä parhain.

Lagoon 400:n voi valita kahdesta versiosta; tavallisesti charterkäyttöön tarkoitetusta neljän makuukajuutan mallista tai purjehtimastamme omistaja-mallista, jossa oikean puolen ponttoni on kokonaan varattu omistajan käyttöön. Sisustus on vaaleaa tammiviilua ja lattia tummaa laminaattia.

Tekniset tiedot

Pituus11,97 m
Vesilinja11,45 m
Leveys7,25 m
Syväys1,21 m
Uppouma10 348 kg
Isopurje56–60,5 m²
Genua28 m²
Genaakkeri76 m²
Maston korkeus 20,30 m
Vesisäiliö300 l
Pa-säiliö2 x 200 l
CE-luokitusA (valtameri)
Apumoottorit2 x 29 hv Yanmar dsl
SuunnittelijatMarc Van Peteghem & Vincent Lauriot Prevost
ValmistajaLagoon, Ranska
 www.cata-lagoon.com
MaahantuojaCCN Cruising Catamarans Oy

Timo Utter

Esittely Vene-lehdessä 12/09

Asiasanat: Venelehti , Purjeveneet

Lue juttu Lue juttu

Kirjoita oma kommentti

Veneilykatsaus

Veneilykatsaus