

First 40.7 on ranskalainen pursi, joka on niittänyt mainetta maailmalla hyvän kilpailumenestyksensä ansiosta. Mutta muiden Firstien tavoin myös sekin istuu perhemiehistöjen käsiin. Matkapurjehtija arvostaa hyviä purjehdusominaisuuksia eikä pane pahakseen, vaikka muut veneet jäisivätkin vanaveteen.
First 40.7 tuli markkinoille jo 1996 ja oli uuden .7 -venesarjan ensimmäinen. Purren on suunnitellut maailman ykkösnimiin kuuluva Bruce Farrin toimisto ja veneitä on ennätetty valmistaa jo lähes tuhat.
Koepurjehdittavana oli Distinction- malli, joka on vakiovenettä paremmin varusteltu, esim osatakila on uusi, vakioveneen takilaa hiukan korkeampi ja purjehdusvarustusta on lisätty. Valurautaköli ui 1.9 m syvyydessä, lisähintaan saatava lyijystä valettu kilpaköli ui 0,5 m syvemmällä.
Koepurjehduksessa vene käyttäytyi tasapainoisesti ja mestarisuunnittelijan kädenjälki tuntui. Ison ratin välittämä ohjaustuntuma oli tarkka ja kevyt. Ratin nopea välitys sopi veneen luonteeseen hienosti.
Apumoottorina oli Volvo-Pentan 2040 diesel S-vetolaitteeseen kytkettynä. Kaksilapaisella taittolapapotkurilla se puski venettä parhaimmillaan 8,1 solmun nopeudella ja hyvästä äänieristyksestä kertoo se, että 80 desibelin melutaso ylittyi vain peräkajuutassa täydellä kaasulla.
Koepurjehdus tehtiin 4-5 m/s tuulessa. Kallistuskokeiden perusteella reivaaminen tulee ajankohtaiseksi matkaveneilyssä n. 8 m/s tuulessa, takilan hyvien säätömahdollisuuksien ansiosta kilpapurjehtijat vähentävät purjealaa vasta selvästi 10 m/s paremmalla puolella. Veneen pysymisen kipparin hallinnassa takaa vielä syvä peräsinlapa.
Uppoamaltaan First 40.7 on keskiraskaan alueen kevyemmässä päässä. Vertailun vuoksi Elan 40 on raskaampi, Maestro 40 ja Finngulf 41 taas kevyempiä. Firstin alkuvakavuus on kapean vesilinjan ja matalahkon kölin vuoksi Finngulfia ja Maestroa pienempi, mutta hiukan Elania suurempi. Firstin purjeala on suuri ja tämä yhdessä kapean pienen märkäpinnan kanssa suosii suorituskykyä keveillä tuulilla, kovassa tuulessa First vaikuttaa nopealta avotuulissa.
Tiloiltaan First on purjehtijan vene. Kuuden hengen avotila ei ole perästä avoin, vaan veneessä on kunnon peräpenkit ja uimataso. Purjehdusheloitus on asiallisesti mitoitettu ja toimiva. Kahdella saalinkiparilla varustettu Sparcraftin masto on tuettu köliin ja vantit ovat epäjatkuvat. Tiikkikansi maksaa 9 500 euroa lisää.
Sisustus on tyylikäs. Puumateriaalina pyökki. Salonki on valoisa, sohvien päällysmateriaali on vaalea ja siksi epäkäytännöllinen. Salongin sohvat ovat pitkittäin, keskellä on klaffipöytä ja käytävä. Toiletti on päälaipion edessä ja etummaisena kajuutta kahdelle. Pentteri ja karttapöytä ovat tavanomaiseen tapaan heti sisääntulon kohdalla, ja perässä avotilan alla on kaksi makuukajuuttaa.
Firstin runko on umpilaminaattia ja sitä jäykistää laaja sisämoduli, johon kuuluvat sekä pitkittäiset että poikittaiset jäykisteet. Kansi on kerrosrakennetta, jossa väliaineena on balsa. Kölin ripustus ja takilan rasitusten johtaminen runkoon on hoidettu asiallisesti, rasitusten alaiset rakenteet vaikuttavat vankoilta ja niissä on käytetty vahvistuksena suunnattuja kuituja.
+ ketteryys ja hallittavuus
+ suorituskyky keveissä ja kohtalaisissa tuulissa
+ monipuolinen heloitus
+ moottorin äänieristys
- niukasti säilytystilaa ulkona
- pentterissä vaatimattomasti työtasoja
- turhan lyhyet salongin sohvat
- makuukajuuttojen ja toiletin tuuletus
Pituus 11,84 m
Leveys 3,78 m
Paino 7 665 kg
Purjepinta 99,5 m²
Kölipaino 2 764 kg
Syväys 1,90 m
Hinta vakiovarustein 167 018 euroa
Valmistaja Beneteau, Ranska
Suunnittelija Bruce Farr
Maahantuoja NautiKarlsson Oy, Veneentekijäntie 10, 00210 Helsinki. (09) 682 1012, www.nautikarlsson.fi
Tekijät: Kari Wilén, Marcus Moltuback, Timo Utter
Tiivistelmä Vene-lehdessä 6/2005 julkaistusta jutusta.