
Bavariaa edullisempaa 32-jalkaista matkapurtta ei löydy kirveelläkään. Hallberg-Rassyn pienin malli on lähtöhinnaltaan enemmän kuin tuplasti kalliimpi. Kävimme selvittämässä, miten hintaero tuntuu vesillä.
Vertailun veneillä ei päällisin puolin ole juuri muuta yhteistä kuin valmistusmateriaali ja kokoluokka. Ne ovat yhden perheen matkapursia, hyvin asuttavia ja niissä on kaksi kahden hengen kajuuttaa. Ja onhan molemmissa veneissä osatakila, jossa keulapurjeena käytetään fokkaa.
Molemmat ovat tekijöidensä pienimmät mallit. Periaatteessa siis aloitusveneitä, joista merkkiuskolliset käyttäjät houkutellaan siirtymään suurempiin veneisiin.

Hallberg-Rassy on veneistä hieman pienempi, mittanauhamme mukaan 37 senttiä lyhyempi ja huomattavasti kapeampi. Ruotsalaisvene on itse asiassa hyvinkin solakka Bavarian rinnalla, varalaitakorkeuskin on kymmenen senttiä pienempi. Runkomuodoissa on muitakin eroja. Bavaria on pullea keulastaan ja takaa leveämpi, Hallberg on muodoiltaan sopusuhtaisempi.

Saksalaisveneessä on vakiona ratti, Rassyssa pinnaohjaus. Ratin siihenkin saa, mutta lisähinta on mojovat 5 000 euroa. Sen sijaan Hallberg-Rassyn rungon alla roikkuu lyijyköli, joka on huomattavasti kalliimpi kuin Bavarian valurautaköli. Se antaa veneelle paremman loppujäykkyyden.
Vertailupurjehdukset suoritimme syyskuun puolivälissä Helsingin ulkopuolella Melkin selällä. Tuuli puhalsi etelälounaasta 7-8 m/s ja merellä oli kohtalainen aallokko.
Lähdimme koepurjehdukseen sivutuulessa NJK:n kotisatamasta Koivusaaresta ulkomerelle. Suurempaa vauhtieroa emme havainneet, vaikka Bavaria tuntui hieman alitehoiselta. Saksalaispursi oli johdossa, mutta Rassy pyrki hanakasti rinnalle.
Luovilla ero oli kuitenkin selkeä Hallberg-Rassyn hyväksi. Rassyn solakka runko halkoo aaltoja sutjakkaasti ja vene kulkee pehmeästi. Ruotsalaisvene tuntuu hyvin tukevalta ja suuntavakaalta, runko on jäykkä, eivätkä paikat natise aallokossa.
Molemmat veneet selvisivät kelistä hyvin purjeita vähentämättä. Molemmat myös nousivat tuuleen, kun peräsimestä päästi irti, Rassy hieman hanakammin kuin Bavaria.

Sekä Bavariassa että Hallberg-Rassyssa on yllättävän paljon sisätilaa vajaan kymmenen metrin matkapurreksi. Bavariassa se ei ihmetyttänyt paljonkaan, onhan veneen runko sekä leveä että korkea. Sen sijaan solakan Hallberg-Rassyn sisätilojen avaruus oli myönteinen yllätys.
Hallberg-Rassyn salongissa on viisi senttiä enemmän seisomakorkeutta kuin Bavariassa. Portaikon kohdalla tilaa on vähemmän, mutta salongin sohvat ovat jopa hieman pitemmät kuin Bavariassa. Selitys lienee taaemmaksi siirretty pentteri.
Ilmeeltään veneiden sisustukset eroavat tyystin toisistaan. Bavariassa on modernia tyyliä, kulmikkaita muotoja ja selkeitä, vaaleita pintoja. Sisällä on siistiä, mutta ei viihtyisää.
Hallberg-Rassyn sisustus on huoliteltu, yksityiskohtainen ja perinteiseen, pohjoismaiseen makuun istuva. Mahonkipinnat ovat mattalakattuja ja upeasti viimeisteltyjä. Kaappeja on paljon, jokainen kolkka ja nurkka on otettu käyttöön. Vene oikein huokuu laatua.

Rassyn asuintiloja voisi verrata viiden tähden hotellihuoneeseen. Kaikki tarvittava on käsillä, kalusteet käsin tehty, sohvat hyvät istua ja sängyt mukavat nukkua. Bavaria on kolmen tähden hotelli, toimiva mutta ei yhtä viimeisen päälle huoliteltu ja mukava.
Molemmat testaajat nimesivät vertailun voittajaksi Hallberg-Rassy 310:n sillä edellytyksellä, että hinnasta ei puhuta. Rassy purjehti paremmin, tuntui käteen sopivammalta ja on sisätiloiltaan huomattavasti viihtyisämpi. Myös varustelu on hyvä. Laatupursi läpikotaisin.
Bavaria Cruiser 32 on reilun kokoiset asumistilat tarjoava matkapursi, joka purjehtii paremmin kuin veistämön aikaisemmat mallit. Veneen kovin valttikortti on edullinen lähtöhinta. Niitä saa kaksin kappalein Rassyn hinnalla. Bavariaan tavallinen palkansaaja pääsee siis käsiksi paljon pienemmällä alkuinvestoinnilla.
Veneen lopullinen hinta kuitenkin on ostohinnan ja jälleenmyyntiarvon erotus. Vasta siitä selviää, paljonko rahaa harrastukseen upposi.
| Bavaria 32 Cruiser | Hallberg-Rassy 310 | |
| Pituus | 9,75 m | 9,42 m |
| Vesilinja | 8,85 m | 8,80 m |
| Leveys | 3,42 m | 3,18 m |
| Syväys | 1,95 m | 1,80 m |
| Uppouma | 5 200 kg | 4 350 kg |
| Painolasti | 1 300 kg | 1 680 kg |
| Isopurje | 29,0 m² | 25,5 m² |
| Genua | - | - |
| Fokka | 21,0 m² | 21,7 m² |
| Genaakkeri | 71,1 m² | 70,0 m² |
| Maston korkeus | 14,8 m | 14,4 m |
| Apumoottori | Volvo Penta D1-20 | Yanmar 3YM20C |
| Suunnittelija | Farr Yacht Design/ BMW Group DesignworksUSA | German Frers |
| Valmistaja | Bavaria Yachtbau GmbH | Hallberg-Rassy Varvs AB |
| Valmistusmaa | Saksa | Ruotsi |
| Päämyyjä | Boatman Group | Helmarin-Hellman Yachts Oy |
| Mustikkamaantie 2, 00570 Helsinki | Tammistontie 256, 20900 Turku | |
| puh. (09) 692 6418 | puh. (02) 258 1600 | |
| www.boatmangroup.fi | www.helmarin.fi |
Teksti: Kari Wilén
Kuvat: Kari Hautala
Testiavustus: Tom Finell
34-jalkaisten pursien vertailutestissä (Vene 1-2/2011) sekä Bavaria/Hallberg-Rassy -vertailussa (Vene 3/2011) on virhe melutaulukoissa. Taulukon sarakkeet Peräkajuutta ja Salonki ovat vaihtuneet keskenään, eli taulukossa melu on kovempaa salongissa kuin peräkajuutassa, vaikka asia on päinvastoin.
Pahoittelemme.
Mistä olette saaneet tiedon, että 352 olisi eniten myyty HR? Heidän nettisivuilla sanotaan ”A total of 904 hulls of the Monsun was built during 1974 - 1982. The Monsun is the best seller of all time by Hallberg-Rassy with no less than 904 yachts delivered to all over the world.”
Vastaavasti 352:sta todetaan ”802 hulls of the Hallberg-Rassy 352 were built between 1978 -1991.”
Eli 904>802?
Väite ”veneen lopullinen hinta kuitenkin on ostohinnan ja jälleenmyyntiarvon erotus” on naurettava.
Ensinnäkin, ylläoleva yksinkertaistus ei ota kantaa pääoma- tai korkokuluihin. Mikäli vene ostetaan käteisellä, menetetään arvonalennuksen lisäksi myös siihen sijoitetun pääoman tuotto, joka on sitä suurempi, mitä kalliimmasta veneestä on kysymys. Mikäli vene ostetaan (osittain) lainarahalla, lisäkuluina tulevat korot.
On varsin epätodennäköistä, että Hallberg-Rassyn arvo laskisi vähemmän kuin Bavarian. Vaikka prosentuaalisesti näin kävisikin, absoluuttinen arvonalennus on melkoisen varmasti suurempi, koska vene on alunperin tuplasti kalliimpi. Jos Bavarian arvo laskee 30%, riittää että Rassyn arvo laskee 15% ja ollaan samassa absoluuttisessa myyntitappiossa.
Arttudoz kirjoitti:
Selittäkää nyt ihmeessä miksi HR on muka enemmän scandinaavi muotokieleltään ja sopivampi meidän silmään? Itse näen juuri päinvastoin. Pohjoismainen design on aina ollut vaaleita ja neutraaleja värejä, niukkaa, modernia ja minimalistista. Muualla pyörämpää, runsaampaa ja väreiltään rohkeampaa. Muotokieli ja design pisteet menee minulta Bavarialle.