Palvelut | Suodata veneilykohteita palveluiden mukaan

Palvelut

Lisäpalvelut

Arcona 460

Keskiviikkona 5.3.2008, Venelehti, Jutut

Arcona 460

 

Arcona 460 on vahvasti rakennettu ja hienosti viimeistelty vene. Muotoilultaan se on hillitty ja istuu etenkin pohjoismaiseen makuun. Ominaisuuksiltaan Arcona muistuttaa kilpapurtta, mutta sisätilat on tehty matkapurjehtijaa varten. Mahonki ja sininen plyysi ovat kieltä, jota useimmat meikäläiset matkapurjehtijat ymmärtävät.

Purjehtimamme Arcona 460 ei ollut aivan perusmalli, vaan kilpailukäytössä ollut Blådåren, jolla viime kesänä tuli kuudes sija Gotland Runt -kilpailun ORC Club 1 -luokassa. Käytimme luovifokkaa ja täyttä isopurjetta hyvin vaihtelevassa lounaistuulessa. Puuskat ylsivät noin 8 m/s voimakkuuteen. Parhaimmillaan nopeus nousi luovilla noin 7,5 solmuun ja sivumyötäisellä gps käväisi kahdeksassa solmussa.

Purjealaa oli toisaalta aivan riittävästi myös rauhallisemmassa, 5-6 m/s tuulessa. Arconan osatakila on tehokas ja noin 105 prosentin fokalla vastakäännökset sujuvat nopeasti ja helposti. Ohjaustuntuma oli täydellisyyttä hipovan hyvä.

Arcona 460 on suuri vene. Se selviää viimeistään, kun astuu sisätiloihin.Veneen saa erilaisilla sisustuksilla, mutta periaatteessa veistämö tarjoaa asiakkailleen kahta perusversiota. Seisomakorkeus on noin 1,90 metriä. Sohvaan mahtuu 5-6 henkeä ja pari lisää keskipenkkiin, jonka alla on kuivaa säilytystilaa.

Arcona 460 on hieno ja laadukas vene, jonka sijoittaisin samaan kastiin kuin Finngulf 46 ja X-46. Sen lähtöhinta on näitä hieman edullisempi, mutta toisaalta saman kokoisia saksalaisia ja ranskalaisia matkapursia saa lähes puoleen hintaan.

Tekniset tiedot

Pituus14,20 m
Vesilinja12,55 m
leveys4,20 m
Syväys2,44/2,80 m
Uppouma10 200 kg
Painolasti4 250 kg
Isopurje74,0 m²
Genua 176,9 m²
Fokka51,3 m²
Spinaakkeri168,0 m²
MoottoriVolvo Penta D2-55
CE-luokitusA (valtameri)
Hinta419 490 euroa
SuunnittelijaStefan Qviberg
ValmistajaArcona Yachts, Ruotsi
 www.arconayachts.se
MaahantuojaL-Marin, 
 Ruukintie 20 A, 02230 Espoo
 puh. (09) 2606 5430

Kari Wilén

Tiivistelmä Vene-lehdessä 3/08 julkaistusta esittelystä

Arcona 460Arcona 460Arcona 460Arcona 460
Arcona 460Arcona 460Arcona 460Arcona 460
 Arcona 460Arcona 460 

 

Asiasanat: Venelehti , Purjeveneet

Esittely: Arcona 460

Tilaa tekstiviestillä Tilaa sms:llä Lisää ostoskoriin Osta juttu
  • Kommentoi
  • Tulosta
  • Lähetä kaverille

Kirjoita oma kommentti

Veneilykatsaus

Veneilykatsaus 2013

Veneluiskat

Veneluiskat

Mistä vene vesille? Katso veneenlaskupaikat veneluiskat-osiosta >>

Tilaa Vene-lehti

Tilaa Kippari-lehti